ONNI SYNTYY OIKEISTA VALINNOISTA


Ammattitaito on Glikissä ylpeyden aihe

"Rekrytoinneista olemme olleet aina tarkkoja. Glikissä on poikkeuksellisen hyvät ja luotettavat ihmiset töissä sekä välitön ilmapiiri. Huippuammattitaidosta kertoo varmasti se, ettei meille tule reklamaatioita. Olemme ylpeitäsiitä, että kouluttaudumme ja hankimme jatkuvasti päivitystä osaamiseen. Ja osana hyvää porukkaa haluaa tehdä asiat aina vielä vähän paremmin."

Glik Brand Partnerina toimit franchaising-periaatteella itsenäisenä yrittäjänä ammattitaitoisen ja innostuneen työyhteisön tukemana. Kumppanuus ja siihen liittyvät edut toimivat kuukausirojaltilla. Olemme pilotoineet konseptia kolmen vuoden ajan ja se on osoittanut toimivuutensa erinomaisesti.

Unelmat on tehty toteutettaviksi.
Huippu siintää jo, nyt on aika toimia.

Olen toiminut jo useamman vuoden Glik:n Brand Partnerina ja kannustan tekemään välitystyötä  rohkeasti itsenäisenä yrittäjänä. Yrittäjä -mallilla toimiessa tulee tietysti olla riittävästi kokemusta alasta ja varmuutta. Pitää osata työnsä niin hyvin, että kohteiden hankkiminen ja niiden myyminen johtaa oikeaan lopputulokseen. Voinkin sanoa, että Onnistuminen tuo onnistumisia. 
 Todellinen ammattitaito näkyy oikeissa hinnoissa, lyhyissä myyntiajoissa ja laadukkaassa tekemisessä. Pitkä kokemus tuo varmuutta. 


Ostamassa

Etsimässä uutta kotia tai sijoitus-kohdetta? Kerro mitä ja mistä haluaisit ostaa. Olen hyvin perillä alueen markkinatilanteesta ja asuntojen hinnoista. Kerro minulle tarkemmin mitä etsit. 

Miksi et soittaisi heti?


Rakennusliikkeille

Vankan kokemukseni ansiosta saat luotettavaa markkinatietoa aina tontin hankinnasta, pohjien suunnitteluun sekä asuntojen hinnoittelusta niiden markkinointiin. Myös kohteen RS-asiat hoituvat kauttani ammattitaidolla.



G L I K  L K V 

Rakastamme työtämme. Teemme töitä suurella intohimolla
jokaisen kohteemme kanssa.